raidat otsikko 1x1pix
etusivulle
 
 

KERHOILLAT SYKSYLLÄ 2015


Jos ei toisin mainita, kerhoillat pidetään kerhosalissamme alkaen klo 18.00 osoitteessa
Askonkatu 13 B, 15100 Lahti, 3-kerros.
Kerhoillat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.



8.9.2015 Siivoustalkoot

Laitetaan taas kerhotilat kuntoon syksyn kursseja ja kerhoiltoja varten. Talkoolaiset voivat tehdä itselleen myös ”timantein” somistetun kerhon t-paidan.
15.9.2015 Kirjanmerkki

Tehdään leveistä koristenauhoista kirjanmerkkejä, jonka päihin voidaan laittaa koristeeksi kivihelmiä ym. koristeita. Mukaan 2-2,5 cm levyistä nauhaa sekä niihin sopivia päitä ja päätykoristeita. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
22.9.2015 Eriväriset kvartsit

Tutustutaan kvartsiryhmän eri värimuunnoksiin. Ametisti, sitriini, vuorikide ja niin edelleen.
29.9.2015 Helminauhojen välisolminta

Opetellaan välisolmimaan helminauhoja. Ota mukaan helmiä, helmisilkkiä ja lukkoja. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
6.10.2015 Rummutetut korukivet

Minkälaisia korukiviä rummuttamalla voidaan tehdä? Esikäsitellään ja laitetaan rumpuun sopivia kiviä pyörimään ja viikon välein vaihdetaan niihin taas uudet hionta-aineet.
13.10.2015 Orgaaniset korumateriaalit

Miltä näyttävät orgaaniset korumateriaalit ja miten ne voidaan tunnistaa jäljitelmistä.
20.10.2015 Akaattihelmistä koruja

Tehdään akaattihelmistä vaijerikorutekniikalla kaula- ja rannekoruja. Ota mukaan akaattihelmiä (tai muita vastaavia) sekä koruvaijeria, lukitushelmiä ja lukkoja. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
27.10.2015 Bismarck-ketju

Työnäytös hopeisen Bismarck-ketjun teosta.
3.11.2015 Erilaiset kiteet

Eri mineraalit kiteytyvät erilaisiin kidemuotoihin. Opetellaan tunnistamaan eri kidejärjestelmät ja yleisimpien jalokivien kideasut.
10.11.2015 Ice Resin koruja

Tehdään valmiisiin riipus- ja korvakorupohjiin kuvista ja pienistä kiven palasista sommitelmia, jotka valetaan Ice Resin hartsiin. Mukaan omia kuvia, kivenpalasia ja korupohjia jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
17.11.2015 Inka Gold helmiäisvaha

Inka Gold helmiäisvahalla voidaan värjätä ja koristaa puisia koruja sekä muita puu- tai paperipintaisia pienesineitä. Ota mukaan lakkaamattomia (pintakäsittelemättömiä) puukoruja tai -rasioita. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
24.11.2015 Riimunkiviaakkoset

Riimunkiviaakkoset ja niiden tulkitseminen. Tehdään omat riimunkiviaakkoset. Ota mukaan pieniä ovaaleja litteitä kiviä. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
1.12.2015 Piparikoruja Fimomassasta

Leivotaan” Fimomassasta pieniä pipareita ja paistetaan ne uunissa. Paistetuista Fimopipareista” voidaan tehdä korvakoruja tai riipuksia. Mukaan ruskeita Fimomassoja ja pieniä piparimuotteja (1-2 cm) jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
8.12.2015 Pikkujoulut

Perinteiset pikkujoulut. Vietetään taas pikkujouluja iloisissa merkeissä. Tarjolla on jouluglögiä, kinkkuleipiä sekä tietysti joulutorttuja. Tuothan pukinkonttiin n. 3 euron arvoisen lahjan.

LAHDEN JALO- JA KORUKIVIHARRASTAJAT RY


Kerhoillat ovat osana KSL:n opintokeskuksen kursseja. ksl_logo







 

KERHOILLAT KEVÄÄLLÄ 2015


Kerhoillat pidetään kerhosalissamme alkaen klo 18.00 osoitteessa
Askonkatu 13 B, 15100 Lahti, 3-kerros.
Kerhoillat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.



20.1.2015 Siivoustalkoot

Laitetaan taas kerhotilat kuntoon kevään kursseja ja kerhoiltoja varten.
27.1.2015 Alpakkalusikoista riipuskoukkuja

Ota mukaan alpakka- tai hopealusikoita. Lusikoita voi ostaa myös kerhoillassa
3.2.2015 Tehdään mokumetekniikalla fimomassasta kaula- ja korvakoruja

Mukaan erivärisiä Fimomassoja ja korunosia jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
10.2.2015 Kirjasinmeitsien avulla nimikylttejä

Tehdään kupari- ym. levyistä nimikylttejä kirjasinmeitsien avulla. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
17.2.2015 Vuosikokous ja laskiaistiistain kiventunnistuskilpailu

Pidetään kiventunnistuskilpailu, jossa palkintona on hiottu timantti. Ja taas on tarjolla sen perinteisen tavan mukaan hernekeittoa ja laskiaispullia.
24.2.2015 Klipsuruusuja

Tehdään muodikkaita klipsuruusuja, joista voit tehdä rintakorun tai riipuksen. Mukaan tölkin klipsuja, ohutta puuvillalankaa ja korutarvikkeita. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
3.3.2015 Huovutetut koristekivet ja saippuat

Huovutetaan villan sisään pieniä kiviä ja tehdään saippuan päälle ”pesusieni” villasta huovuttamalla. Mukaan pieniä kiviä, Dove-saippua sekä huovutusvillaa. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
10.3.2015 Messupalaveri

Kokoonnutaan taas ennen messuja suunnittelemaan messujen järjestelyjä. Messupaitojen, vapaalippujen ja tehtävien jako.
14.3.2015 MESSUT
15.3.2015 MESSUT
17.3.2015 Messujen kiitosilta kaikille mukana olleille!

Palauteilta messujen tiimoilta; mitä taas opimme uutta ja samalla katsomme mitä kaikkea taas messuilta ostettiin. Täytekakku- ja kahvitarjoilu.
24.3.2015 Kolikkokoruja

Tehdään vanhoista penneistä ja markoista korvakoruja ja riipuksia. Mukaan vanhoja rahoja ja korutarvikkeita. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
31.3.2015 Pääsiäiskynttilät

Tehdään pääsiäiseksi kauniita kynttilöitä maalaamalla niihin pajunkissoja ym. koristeita. Ota mukaan sopivan värisiä kynttilöitä ja kynttilämaaleja. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa. Pohjamaalataan myös 7.4. iltaa varten kiviä.
7.4.2015 Kesäiset koristekivet

Tehdään maalaamalla kesäisiä koristekiviä. Leppäkerttuja ja mansikoita. Koristeeksi ikkunalle tai pöytäliinan painoksi ulkotiloihin. Mukaan valmiiksi pohjamaalattuja kiviä ja maaleja. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
14.4.2015 Tutustutaan Mikko Raution työtiloihin

Kokoontuminen klo 18 kerhosalissa, josta lähdemme samassa rakennuksessa olevaan työtilaan. Mahdollisuus ostaa äitienpäiväksi ja valmistumislahjaksi Mikko Raution suunnittelemia koruja.
21.4.2015 Ikkuna ja seinäkoristeita

Isoista fimoruusuista, puunoksista ym. koristeista syntyvät kauniit lasiset ikkuna- ja seinäkoristeet. Valmiiksi sulatettuihin lasipohjiin voit myös lisätä helmikoristeita. Mukaan koristelutarvikkeita. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.



Kerhoillat ovat osana KSL:n opintokeskuksen kursseja. ksl_logo







 

KERHOILLAT SYKSYLLÄ 2014


Jos ei toisin mainita, kerhoillat pidetään kerhosalissamme alkaen klo 18.00 osoitteessa
Askonkatu 13 B, 15100 Lahti, 3-kerros.
Jokaisessa kerhoillassa tutustutaan ns. ”viikkokiveen”, jolloin pääset näkemään ko. jalo- tai korukiven raakakivenä, mahdollisesti kiteenä tai hiottuna.
Kerhoillat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.




9.9. Siivoustalkoot ja suomalaiset jalo- ja korukivet

Laitetaan taas kerhotilat kuntoon syksyn kursseja ja kerhoiltoja varten. Salaattibuffet talkoolaisille. Tutustutaan Suomalaisiin jalo- ja korukiviin. Mukaan luuppi jos löytyy.
Viikkokivi: apatiitti
16.9. Korumuottien valmistusta

Tehdään erilaisia muotteja esim. Fimo-, Iceresin- ja hopeasavityöskentelyyn. Ota mukaan omia pieniä malleja (ei siseneviä kulmia) joista haluat tehdä muotin.
Viikkokivi: ocean jaspis
23.9. Helminauhojen välisolminta

Opetellaan välisolmimaan helmiä kahdella eri tekniikalla. Ota mukaan helmiä, sopivaa helmisilkkiä, spiraalia ym. tarvikkeita jos on. Tarvikkeita voit ostaa myös kerhoillassa.

Paikka Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Katso kartta esim. http://www.fonecta.fi/kartat
Viikkokivi: helmiäinen
30.9. Korukivipaikat Suomessa

Mistä päin Suomea löytyy hiottavaksi sopivia jalo- ja korukiviä? Onko esim. kotisi tai mökkisi lähellä esiintymä, josta voisit löytää hiottavaksi soveltuvaa materiaalia?
Viikkokivi: Kittilän jaspis
7.10. Valokuvariipuksia omista kuvista

Tehdään valmiisiin korupohjiin omista valokuvista tai muista kuvista kaulariipus. Mukaan omia pieniä valo- ym. kuvia ja riipuspohjia jos on (n. 20–30 mm).Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa

Paikka Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Katso kartta esim. http://www.fonecta.fi/kartat Viikkokivi: gagaatti
14.10. Australian opaalien väriloistoa

Tutustutaan Australian opaaleihin ja katsotaan kansainvälisestä opaalikauppiaasta Matti Tikasta tehty video. Kivien pohjamaalaus 28.10 iltaa varten.
Viikkokivi: opaali
21.10. Syysloma, ei kerhoiltaa


28.10. Kiviset ovistopparit

Tehdään luonnonkivistä maalaamalla ja decoupagetekniikalla ovistoppareita. Mukaan sopivan kokoisia luonnonkiviä, akryylimaalia ja sopivia kuvia jos on. Kivet pohjamaalataan 14.10.2014 kerhoillassa opaalivideon jälkeen. Tarvikkeita voit ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: graniitti
4.11. Mitä ovat aidot helmet?

Ovatko helmesi aitoja, viljeltyjä vai jäljitelmiä? Ja miten ne voidaan tunnistaa?

Paikka: Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Katso kartta esim. http://www.fonecta.fi/kartat
Viikkokivi: helmet
11.11. Luumäen beryllien historiasta

Miten ja missä vaiheessa Luumäen beryllit löydettiin? Mitä Luumäen berylli-louhokselle nyt kuuluu?

Paikka Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Katso kartta esim. http://www.fonecta.fi/kartat
Viikkokivi: Luumäen berylli
18.11. Joulutähtiä ja -koristeita kristalleista ja helmistä

Tehdään jouluisia koristeita esim. joulupallon päälle. Mukaan 0.15mm metallilankaa, helmisiimaa, kristalli- ja helmiäislasihelmiä jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: Mataranmäen granaatti
25.11. Tehdään joulukranssi oveen tai ikkunaan

Tehdään taas se perinteinen kiviharrastajan jouluinen ovi- tai ikkunakranssi. Laitetaanko tänä vuonna siihen kivisiä pikkutonttuja vai kauniita onnenkiviä? Mukaan erilaisia joulukranssitarvikkeita jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: Lapuan sinikvartsi
2.12. Pikkujoulut ja kiventunnistuskilpailu

Perinteiset pikkujoulut ja vuoden kiviharrastajien valinta. Vietetään taas pikkujoulua iloisissa merkeissä. Tarjolla on jouluglögiä, kinkkuleipiä ja tietysti joulutorttuja. Tuothan pukinkonttiin n. 3 euron arvoisen lahjan. Kiventunnistuskilpailu (syksyn viikkokivistä), jossa osanottajien kesken arvotaan hiottu timantti.
Viikkokivi: timantti

Kerhoillat ovat osana KSL:n opintokeskuksen kursseja. ksl_logo






 

KERHOILLAT KEVÄÄLLÄ 2014


Jos ei toisin mainita, kerhoillat pidetään kerhosalissamme alkaen klo 18.00 osoitteessa
Askonkatu 13 B, 15100 Lahti, 3-kerros.
Jokaisessa kerhoillassa tutustutaan ns. ”viikkokiveen”, jolloin pääset näkemään ko. jalo- tai korukiven raakakivenä, mahdollisesti kiteenä tai hiottuna.
Kerhoillat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.




14.1. Siivoustalkoot

Laitetaan taas kerhotilat kuntoon kevään kursseja ja kerhoiltoja varten.
Talkoolaisille on tarjolla maukasta keittoa. Tehdään myös uudenlainen “timantein koristeltu” kerhon t-paita talkoolaisille.
Viikkokivi: krysopraasi
21.1. Lasimaalausta sabluunatekniikalla

Maalataan lasille kuvia ns. sabluunatekniikalla. Työt "poltetaan" sulatusuunissa ja valmiiden töiden nouto seuraavissa kerhoilloissa tai maanantain hiontailloissa. Työt voidaan mitoittaa myös valmiisiin kehyksiin. Mukaan lasia ja lasimaalaustar-vikkeita jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa (n.2 € / työ + kehykset).
Vetäjänä Marita Lempinen.
Viikkokivi: sinikvartsi
28.1. Kumihimo koristenauhat

Paikka: Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Tehdään tällä vanhalla perinteisellä ns. "kiekkomenetelmällä" riipuksiin ja rannekoruihin erivärisiä nauhoja, joihin voi punoa mukaan myös helmiä ja tehdä ns. ystävyysrannekkeita. Mukaan n. 0,5-1 mm paksuista (erivärisiä) silkki-, satiini- tai puuvillanauhoja sekä siemenhelmiä jos on. Tarvikkeita voi ostaa kerhoillassa n. 4 € / rannenauha.
Vetäjänä Helvi Valkonen.
Viikkokivi: stalaktiitti
4.2. Fimo-koruja ystävänpäiväksi

Tehdään Fimo-massasta hauskoja ja värikkäitä koruja. Fimo-massata voi tehdä vaikka helmiä, joista voit koota korvakoruja, punoa helminauhan tai rannekkeen. Mukaan Fimo-massaa ja muita korunosia jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa. Sopiva tilaisuus tehdä ystävänpäiväksi (14.2.) erilaisia lahjoja.
Vetäjänä Sirkku Niemi.
Viikkokivi: tuffiitti
11.2.2014 Big Shot kone korujen ja korttien teossa

Mitä kaikkea voidaankaan tehdä Big Shot- kuvioleikkurilla? Sillä voit leikata kuvioita metallifolioon, nahkaan, korkkilevyyn, softikseen jne. Koneen kohopainolevyillä voi tehdä kuvioita esim. ohuisiin metallilevyihin tai kartonkiin. Tule katsomaan miten kone toimii ja miten sitä voidaan hyödyntää korujen ja korttien teossa.
Vetäjänä Heidi Skytz.
Viikkokivi: kromidiopsidi
18.2.2014 Vuosikokous ja Laskiaistiistain kiventunnistuskilpailu

Pidetään kiventunnistuskilpailu, jossa palkintona on hiottu timantti. Taas on tarjolla perinteisen tavan mukaan hernekeittoa ja lasiaispullia.
Viikkokivi: amatsoniitti
25.2.2014 Talviloma, ei kerhoiltaa


4.3.2014 Memory-vaijerikoruja

Paikka: Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Tehdään memory-vaijeriin rannekoruja erilaisista kivihelmistä. Mukava, helppo ja nopea tapa tehdä koruja. Mukaan helmiä ja memory-korutarvikkeita jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Vetäjänä Marita Lempinen.
Viikkokivi: morionkvartsi
11.3.2014 Kivimosaiikkien tekoa

(jäsenten pyynnöstä uusintana)
Tehdään lisää niitä pieniä ja hauskoja kivimosaiikkilaattoja. Mukaan pieniä ja eri kokoisia/värisiä kiviä sekä helmiä jos on. Tarvikkeita voi ostaa kerhoillassa.
Vetäjänä Helvi Valkonen.
Viikkokivi: moldaviitti
18.3.2014 Messupalaveri

Kokoonnutaan taas ennen messuja suunnittelemaan messujen järjestelyjä. Messupaitojen, vapaalippujen ja tehtävien jako.
Viikkokivi: lumikvartsi
25.3.2014 Messujen kiitosilta kaikille mukana olleille!

Palauteilta messujen tiimoilta; mitä taas opimme uutta ja samalla katsomme mitä kaikkea taas messuilta ostettiin. Täytekakku- ja kahvitarjoilu.
Viikkokivi: lapis latsuli
1.4.2014 Metallilangasta virkkaus ja neulominen

Paikka: Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti
Virkataan ohuesta (0,3 mm) metallilangasta korupunoksia. Korupunoksista voi tehdä korvakoruja, riipuksia, ranne- ja kaulakoruja. Ohutta kuparilankaa harjoitteluun löytyy ilmaiseksi ja puikkoja/koukkuja löytyy lainaksi.
Vetäjänä Marita Lempinen.
Viikkokivi: Vuosaaren marmori
8.4.2014 Ikoni ja helmillä koristellut pääsiäismunat näyttelyyn tutustuminen Lahden pääkirjastossa

Tapaaminen Lahden kaupunginkirjaston aulassa klo 18.00.
Osoite: Lahden kaupunginkirjasto, Kirkkokatu 31, 15140 Lahti
Viikkokivi: maisemajaspis
15.4.2014 Pääsiäiskranssi

Tehdään pääsiäiseksi ovi- tai ikkunakranssi, joihin voidaan lisätä myös Hotfix-strasseja. Mukaan kranssipohja ja pääsiäisaiheisia koristelutarvikkeita sekä Hotfix-strasseja jos on. Kranssipohjan ja muita tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Vetäjänä Arja Hynynen.
Viikkokivi: lumikvartsi
22.4.2014 Sulatuslasikoruja

Tehdään sulatuslasista erilaisia riipuksia ja korvakoruja. Opetellaan tekemään metallilangasta siistit riipus- ja korvakorukiinnikkeet lasin sisälle. Mukaan sulatuslasin palasia ja muita korunosia jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Vetäjänä Marita Lempinen.
Viikkokivi: Kittilän jaspis
29.4.2014 Ice Recin koruja

(jäsenten pyynnöstä uusintana)
Tehdään lisää niitä ihania Ice Recin koruja. Ice Recin on kirkas, myrkytön ja miedon tuoksuinen koruhartsi, jonka alle tai sisälle voi laittaa pieniä kiviä tai vaikka valokuvan. Mukaan korupohjia, pieniä kiviä tai -valokuvia jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Vetäjänä Helvi Valkonen.
Viikkokivi: epidootti
6.5.2014 Kristalleilla ja helmillä somistettu äitienpäiväkortti

Kristallit kimaltelevat ja helmet hohtavat tänä vuonna äitienpäiväkorteissa. Tule tekemään yksilöllinen äitienpäivä- tai joku muu onnittelukortti. Mukaan omia korttitarvikkeita jos on. Materiaaleja voi ostaa myös kerhoillassa.
Vetäjänä Helvi Valkonen.
Viikkokivi: vesuvianiitti
Kerhoillat ovat osana KSL:n opintokeskuksen kursseja. ksl_logo






 

KERHOILLAT SYKSYLLÄ 2013


Jos ei toisin mainita, kerhoillat pidetään kerhosalissamme alkaen klo 18.00 osoitteessa
Askonkatu 13 B, 15100 Lahti, 3-kerros.
Jokaisessa kerhoillassa tutustutaan ns. ”viikkokiveen”, jolloin pääset näkemään ko. jalo- tai korukiven raakakivenä, mahdollisesti kiteenä tai hiottuna.
Kerhoillat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.




10.9. Siivoustalkoot

Laitetaan taas kerhotilat kuntoon syksyn kursseja ja kerhoiltoja varten. Talkoolaisille on tarjolla maukasta keittoa. Talkoolaiset saavat myös kerhon uuden t-paidan.
Viikkokivi: apatiitti
17.9. Kivirannekoru

Tehdään kivi- tai aidoista helmistä elastisia ranneketjuja. Mukaan erilaisia kivi- tai muita helmiä. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Paikka Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti.
Viikkokivi: rodoniitti
24.9. Taulu luonnonkivistä

Tehdään hauskoja sisustustauluja veden hiomista kivistä. Mukaan pieniä pyöreitä, erivärisiä ja kokoisia kiviä, liimaa sekä pienet taulun kehykset.
Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: krysoberylli
1.10. Kivimosaiikkien teko pihalle

Tutustutaan kolmeen eri tekniikkaan joilla voidaan toteuttaa pihalle erilaisia, suuriakin kivimosaiikkeja. Tehdään pieni kivimosaiikkilaatta betonitekniikalla.
Viikkokivi: smaragdi
8.10. Koruja Ice Recin koruhartsilla

Ice Recin on kirkas, myrkytön ja miedon tuoksuinen koruhartsi, jonka alle tai sisälle voi laittaa pieniä kiviä tai vaikka valokuvan.
Mukaan korupohjia, pieniä kiviä tai -valokuvia jos on. Yhden valmiin riipuksen hinta n. 3,50 € (sis. pronssisen riipuspohjan ja hartsin).
Viikkokivi: kuukivi
15.10. Sormus helmeilemällä

Tehdään kivihelmistä ja pienistä lasihelmista helmeilemällä kauniita ja näyttäviä sormuksia. Mukaan 4-8 mm kivihelmiä ja 11/0 siemenhelmiä.
Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Paikka Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti.
Viikkokivi: spinelli
22.10. Syysloma, ei kerhoiltaa


29.10. Kivenhionnasta

Erilaiset hiontamuodot erilaisille korumateriaaleille. Perustiedot eri kiville sopivista hionnoista. Nähtävänä mallit eri hiontamuodoista ja timantinhionnan eri työvaiheet.
Viikkokivi: ametisti
5.11. Helmillä koristeltu korurasia

Tehdään omaan tyyliin/sisustukseen sopivia koru- ym. säilytysrasioita. Mukaan valmis pahvinen rasia, värillistä paperia tai maaleja, helmiä ym. koristeita.
Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: kordieriitti/ioliitti
12.11. Joulukortteja

Ne perinteiset ja aivan ihanat joulukortit tehdään taas Helvin ohjauksessa. Mukaan omia korttitarvikkeita jos on. Materiaaleja voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: krysopraase
19.11. Kivenmaalaus

Maalataan ja koristellaan kiviä. Kiviä voidaan käyttää pöytäkoristeena, paperipainona, jääkaappimagneetti tai tehdä muistokivi ystävälle. Mukaan kiviä, maaleja, kuvia ja liimaa jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: fluoriitti
26.11. Dubletti vai tripletti?

Opetellaan tunnistamaan opaaleista mikä on aito, synteettinen, dubletti vai tripletti. Luuppi mukaan jos on.
Paikka Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti.
Viikkokivi: opaali
3.12. Itsenäisyyspäiväkynttilöitä

Tehdään itsenäisyyspäiväksi sinivalkoiset kruunukynttilät. Mukaan valkoisia kruunukynttilöitä jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: kyaniitti
10.12. Pikkujoulut

Perinteiset pikkujoulut ja vuoden kiviharrastajien valinta.
Vietetään taas pikkujoulua iloisissa merkeissä. Tarjolla on jouluglögiä, kinkkuleipiä ja tietysti joulutorttuja.
Tuothan pukinkonttiin n. 3 euron arvoisen lahjan.
Kerhoillat ovat osana KSL:n opintokeskuksen kursseja. ksl_logo






 

KERHOILLAT KEVÄÄLLÄ 2013


Jos ei toisin mainita niin kerhoillat pidetään kerhosalissamme, alkaen klo 18.00. Askonkatu 13 B, 15100 Lahti, 3-kerros (karttasivulla ajo-ohje)
Kerhoillat ovat maksuttomia ja avoimia kaikille.

Jokaisessa kerhoillassa tutustutaan ns. ”viikkokiveen” jolloin pääset näkemään ko. jalo- tai korukiven raakakivenä, mahd. kiteenä ja hiottuna.




8.1. ”Timantein” koristettu t-paita.

Laitetaan kerhotilat kuntoon kevään kursseja ja kerhoiltoja varten. Talkoolaiset voivat tehdä itselleen myös ”timantein” somistetun
kerhon t-paidan.
Viikkokivi: turmaliini
Kari Hynynen, kerhoisäntä
15.1. Kissansilmä ja tähtikivet

Erilaiset kissansilmä- ja tähtikivet. Miten tämä valoilmiö näihin kiviin syntyy ja miten ne on hiottu. Tähtirubiini ja –safiiri, tiikerinsilmä, kymofaani, kornerubiini, sillimaniitti, diopsidi, kuukivi jne.
Viikkokivi: safiiri
Marita Lempinen, diplomigemmologi, FGA
22.1. Hopeariipus pyörtöhiotulla kivellä.

Tehdään hopeinen riipuspohja pyörtöhiotulle kivelle. Uudenlaisen muotoraudan ja leikkurin avulla saadaan tehtyä pyöreille pyörtöhiotuille kiville helposti riipus- tai korvakorupohjia.
Mukaan kiviä koot 6 – 8 - 10 ja 12 mm ja hopeaa jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: granaatti
Tom Andersson
29.1.Kivimosaiikkia Ice-Resin tekniikalla.

Tehdään valmiisiin riipus- ja korvakorupohjiin pienistä kiven palasista mosaiikkia jotka valetaan Ice Resin hartsiin. Mukaan omia kivenpalasia ja korupohjia jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa (n. 3,50/riipus)
Viikkokivi: topaasi
Helvi Valkonen
5.2. Kivihelmistä ystävänpäiväkoruja.

Tehdään valmiiksi hiotuista sydämen muotoisista kivihelmistä riipuksia ja korvakoruja ystävänpäivälahjaksi. Opetellaan tekemään hopealangasta korupiikki helmille. Tarvikkeita voi ostaa kerhoillassa.
Viikkokivi: jaspis
Marita Lempinen, diplomigemmologi, FGA
12.2 Laskiaistiistaina ”timanttisia” ystävänpäiväkortteja.

Hernekeittoa ja laskiaispullia.
Tehdään myös ”timantein” koristeltuja ystävänpäiväkortteja.
Viikkokivi: berylli
Helvi Valkonen
19.2 Vuosikokous ja kiventunnistuskilpailu.

Vuosikokous klo 18.00.
Pidetään myös kiventunnistuskilpailu jossa palkintona on viistehiottu timantti
Viikkokivi: timantti
Marita Lempinen, diplomigemmologi, FGA
26.2. hiihto-/talviloma

5.3. Hematiittihelmistä kaulakääty.
Paikka: Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti

Tehdään helpolla ja nopealla verkkotekniikalla näyttävä hematiittikaulakääty.
Mukaan omia 2-3 mm helmiä jos on (myös muut kivi ja lasihelmet käy). Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa (n. 5 euroa).
Viikkokivi: hematiitti
Maria Tanttari-Pasanen
12.3. Helmillä koristellut pääsiäismunat.

Tehdään kivi- ja muilla helmillä koristellen pääsiäismunia. Mukaan styroksimunia ja pieniä helmiä jos on. Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: spektroliitti
Helvi Valkonen


19.3. Messuvalmisteluja
Kokoonnutaan taas ennen messuja suunnittelemaan messujen järjestelyjä ja tekemään työnjako.
Viikkokivi: meripihka
Helvi Valkonen
22.3. Messuvalmisteluja, Jokimaan ravikeskuksessa 10-22

23.3 MESSUT Jokimaan ravikeskuksessa 10-17

24.3 MESSUT Jokimaan ravikeskuksessa 10-17


26.3. Ovi- tai ikkunakranssi pääsiäiseksi.

Messujen kiitosilta kaikille mukana olleille!

Palauteilta messujen tiimoilta; mitä taas opimme uutta ja samalla katsomme mitä kaikkea taas messuilta ostettiin.
Täytekakku- ja kahvi tarjoilu. Tehdään myös pääsiäiseksi ovi- tai ikkunakranssi.
Viikkokivi: akaatti
Arja Hynynen
9.4. Korupohja helmeilemällä.

Paikka: Mannaz, Paasikivenkatu 1, 15110 Lahti

Tehdään pyörtöhiotulle kivelle korupohja helmeilemällä. Mukaan oma pyörtöhiottu kivi ja pieniä lasihelmiä (koot 15/0 ja 11/0) jos on.
Tarvikkeita voi ostaa myös kerhoillassa.
Viikkokivi: turkoosi
Anu Aalam
16.4. Limoges emalonnin historiasta.

Tutustutaan tämän hienon ja erittäin arvostetun taidetaitolajin historiaan ja sen tekijöihin.
Viikkokivi: peridootti
Sirkka-Liisa Karonen, dosentti
Kerhoillat ovat osana KSL:n kurssitoimintaa. ksl_logo


1x1pix